Mutta kovaa me pojat yritettiin! Ensimmäinen, Keravalla pelattu ottelu tosiaan päättyi Fiiliksen mahtavista paraatipelastuksista huolimatta niukkaan 9-3 tappioon. Tästä pelistä ei montaa kaunista sanaa jäänyt jälkipolville kerrottavaksi. Keravan laatikko on vain kertakaikkisen liian iso laiskanpulskeille kavolaishyökkääjille. Ison kaukalon haittapuolena on eittämättä se, että kukaan ei koskaan jaksa luistella vaihtoon, vaan jäädään kentälle tsuijailemaan ja odotellaan pelikatkoa. Näin siis kommentoi pelin jälkeen nimettömänä pysyttelevä taustahenkilö.

 

No mutta entäs sitten tämä toinen ottelu. Hyrylän pienempi kaukalo ei enää kävisi tekosyyksi tehottomuudelle. Lähtöasetelmat otteluun olivatkin hyvät, kun maalille saatiin vihdoinkin oikea veskari, kun kokenut Joni "Erkki" Oikarinen debytoi KaVon maalilla. Yleensä hyvin tilanteen tasalla pysyttelevälle Kentänlaitatoimitukselle jäi hieman epäselväksi, että mistä Erkki näihin kuvioihin oikein haalittiin. Hallin käytävällä kiertävien huhujen mukaan kyseessä olisi kuitenkin jonkinlainen internetissä sijaitseva seuranhakupalsta. Se, tekikö GM löytönsä Suomi24:n vai jääkiekkoliiton sivuilta, selvinnee varmasti, kunhan toimitus ehtii muilta kiireiltään jututtamaan lupaavaa maalivahtitulokasta.

Kaukasten Voiman Jääkiekon Miesten Edustusjoukkueen™ kausi alkoi keskiviikon myöhäisillassa ruotsalaisittain pikkutuhmissa merkeissä, kun joukkue taisteli syysliigan avauskierroksen ottelussa 6-6-voiton [sic] räikeästä ennakkosuosikista Hyvinkään Stormista.

 

Urhea mutta peloton maalivahti

 


"Hymyile vielä kun voit!"

Näin kannustivat epätoivoiset joukkuetoverit maalivahtikokelasta ennen ottelua...

...Vaan kuinkas sitten kävikän ja kuka hymyili leveimmin ottelun jälkeen!!!

 

Kaukasten Voiman Jääkiekon Miesten Edustusjoukkueen kausi starttaa niinkin pian kuin huomenna maanantaina 9.8. Tai eihän se itse kausi mihinkään starttaa, mutta kunhan nyt käydään hieman treeneissä hikoilemassa. Sitä kun ei tänä kesänä ole vielä tullut tehtyä tarpeeksi (siis nimenomaan hikoilua). Valveutunut kentänlaitatoimitus on ottanut hieman selkoa siitä, mitä kaikkea alkusyksystä on lupa odottaa. Ja toisaalta myös siitä mitä ei kannata odottaa.

Kiekkolehden lopettamisen myötä moni ehti jo pelästyä, että suomalainen jääkiekkotoiminta tullaa ajamaan alas pikavauhtia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä taantumasta ja terrorisminpelosta huolimatta Mäkelänkadun viisaat ja pelottomat ovat organisoineet etelän alueelle sarjatoimintaa myös tulevalle kaudelle. Näin ollen Kaukasten Voiman Jääkiekon Miesten Edustusjoukkue tulee syksyllä kohtaamaan jälleen uusia haasteita, joukkueen noustua puhtaasti kentän ulkopuolisilla ansioilla vitosdivarista neloseen.

 

Muun muassa Turun Kaupunginteatterin johtajana kunnostautunut jäkisvalkku Alpo "Ape" Suhonen lyttäsi viikonvaihteen Iltalehdessä suomalaiset jääkiekkoilijat ja heidän fyysisen kuntonsa. Apen teesit olivat varsin yksinkertaiset: "Ukot kuntoon ja maalinteko-ongelmat on ratkaistu!" Vaikka Kaukasten Voiman Miesten Jääkiekon Edustusjoukkue ei menneellä kaudella varsinaisesti kärsinytkään maalinteko-ongelmista, päätti Joukkue kuitenkin toimia suomalaiselle jääkiekkoilulle suunnannäyttäjänä tässä(kin) asiassa! Sillä välin kun velttoilijoiksikin lehdistössä tituleeratut MM-jellonat vetävät happea mukaraskaan kauden jälkeen, rakennetaan Jokelassa jo täyttä häkää peruskuntoa tulevaa kiekkotalvea silmällä pitäen.

Joomla templates by a4joomla