Kanarialintulauma vieraili lauantai-iltana Salmisaaressa sarjajohtaja Tiikerien vieraana. Edellisessä kohtaamisessa keltapaitainen kotijoukkue oli parempi ja pisteet pysyivät Hyrylässä. Tälläkin kertaa kotijoukkue oli parempi Tiikerien voittaessaan ottelun lukemin 5-2.

 
Kolmella ketjulla ja neljällä pakilla kamppailuun valmistautunut Kanarialintulauma näytti heti alusta alkaen että tavoitteena on saada mukaan pisteet Salmisaaresta. Joukkue saikin painettua kiekon vastustajan päätyyn ja luotua ensimmäisen maalipaikan heti ensimmäisestä kiekon tiputuksesta, tarjoten vauhdikasta ja yleisöystävällistä viihdettä paikalle saapuneille katsojille. Samaa tarjosi myös kotijoukkue, heiluttaen maaliverkkoa heti ensimmäisellä hyökkäyksellään - onneksi kuitenkin ulkopuolelta. Ensimmäisen erän parhaat maalipaikat kuitenkin tarjoutuivat kotijoukkueelle Stenkon ja Hegen ottamien kakkosten ansiosta. Nämä ylivoimat eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta ja ensimmäisen erän avausmaali nähtiinkin vasta reilu minuutti ennen erän loppua kotijoukkueen siirtyessä 1-0 -johtoon. Vierasjoukkueen hyvät maalintekopaikat kariutuivat kehnoon viimeistelyyn; kolme läpiajoa tuottivat täsmälleen yhtä monta hutia.
 
Juhiksen läpiajot eivät tuottaneet tulosta.
 
Toinen erä käynnistyi Kanarialintujen takaa-ajoasemasta. Illan otteluun nimetty tuomarikaksikko  pyrkii parhaansa mukaan pysymään pelin tasalla mutta vihellykset tuntuvat menevän vihkoon. Useampikin myöhästynyt taklaus ja poikittainen maila menee kotijoukkueen osalta ohi, sen sijaan Mika komennetaan boksiin kärsimään kakkosta kun vastustaja estää törkeästi kiekotonta pelaajaa, näin ainoa vastustajalle tuomittu jäähy pelataan tasavajaalla. Erän puolivälin jälkeen Kanarialintulauman prässi kuitenkin tuottaa tulosta. Kiekko heitetään maalille ja haparoiden läpi ottelun pelannut mustapaitainen kassari hörppää kiekon maaliin. Huutopiste Stenkolle, syöttöpiste Rikulle ja maali Mikan nimiin, tosin epäselväksi jää onko maali oikeasti Rikun käsialaa. Toisen erän kuumottavin hetki koetaan toisen erän loppupuolella kun Stenkolle tuomitaan kakkonen väärästä varusteesta (lue: Matilta löydään maila käsistä ja Stenkko yrittää toimittaa mailaksi kelpaavaa pelivälinettä kassarille). Kotijoukkue ylivoimalle ja pienen hetken jälkeen joukkue siirtyy 2-1 -johtoon.
 
Hege pelasi vahvan pelin.
 
Kolmas erä. Taistelu jatkuu mutta paukut alkavat loppua kesken. Kotijoukkue siirtyy 4-1 -johtoon ja Hegelle tuomitaan kakkonen myöhästyneestä taklauksesta. Tämän ei anneta haitata. Kanarialintulauma painaa pelin vastustajan päätyyn. Vastustajan pakit yrittävät epätoivoisesti purkaa kiekon pois mutta vierasjoukkue pitää viivan kiinni. Antti pelaa kiekon Stenkolle joka heittää kiekon Jupelle. Pikku neppaus maalille ja tilanne on 4-2. Ikävä kyllä tämä ei riitä, pientä hetkeä myöhemmin vastustajan tehokaksikko Tatu&Patu maalaa taululle loppulukeman 5-2.
 
Topit:
  • Vierasjoukkueen jäähyboksin puumamamma
  • Masan hyvä vire
  • Taisteluilme
 
Flopit:
  • Kotijoukkueen toimitsijoiden kyky laskea yleisömäärä
  • Kotijoukkueen tuuletukset. Sakkokenraalille olisi työtä
  • Salmisaaren parkkipaikat
 
Tehot:
 
  • Stenkko 0+2
  • Mika 1+0
  • Jupe 1+0
  • Antti 0+1
  • Riku 0+1
Jäähyt:
  • Stenkko 4min
  • Hege 4min
  • Mika 2min
Torjunnat:
  • Matti 36 87.8%
  • Vastustaja 15 88.24%
 

 

Joomla templates by a4joomla