Keskiviikko-iltana Hyrylän Hornankattilassa nähtiin eksoottisia vieraita aina Isolta Kirkolta saakka kun Hernesaaren Dynamo saapui Kanarialintulauman vieraaksi. Kypsää kiekkoa esittänyt kotijoukkue onnistui pitämään vastustajan liukkaat hyökkääjät kurissa ja otti 4-2 -voitolla tärkeät kaksi sarjapistettä. Mutta kuka vastasi illan pukukoppimusiikista? Koska Jude palaa pelaavaan kokoonpanoon? Onko Holman lämäri oikeasti joukkueen kovin? Kenen mailan käyryys mitataan Nostalgiaottelussa? Tähän ja moniin muihin asioihin saadaan mahdollisesti vastaus seuraavassa.
 
 
Tällä kertaa punakone ei jyllännyt eivätkä votka ja suolakurkut virranneet.
 
On keskiviikko-ilta. Ilta ennen LUMI-INFERNON iskemistä. Ilta ennen kuin LUMIKAAOS sotkee koko eteläisen Suomen liikenteen. Ilta jolloin ihmisten on parempi olla turvassa neljän seinän sisällä ja odottaa TUOMIOPÄIVÄÄ! Tämä ei kuinenkaan haittaa allekirjoittaneen suunnitelmia; onhan tänään myös pelipäivä. Juhlapäivä. Kanarialintujen kotiottelupäivä. Päivä jolloin taas kamppaillaan Hyrylän ihanassa jääkiekkopyhätössä. 
 
Jäähallin parkkipaikka on täynnä toistaan komeampia kulkuvälineitä. Vierasjoukkueen Mersut ja Bemarit kiiltävät eturivissä hallin paraatipaikoilla. Kotijoukkueen traktorit on taas ohjattu suosiolla syrjäisemmille paikoille. Eikä ison rahan meininki lopu tähän. Pelaajatunneliin ei ole kotijoukkueen luottotoimittajilla tänään mitään asiaa kun vierasjoukkue valmistautuu livelähetykseen Valtameren toiselta puolelta. Kateellisena siirryn katsomon puolelle; ehkä vielä joku päivä myös Kanarialintulauma kykenee hankkimaan samanlaisen some-presenssin!
 
 
Kundit vakavana vaihtoaitiossa.
 
Etsin silmilläni tuttuja hallin puolelta ja ilokseni huomaan reippaan toimitsijakaksikon laahustavan hallin puolelle. Nauhuri päälle ja tenttaus käyntiin. Mikä onkaan päivän pelivire? “Joukkue on treenannut kovaa pari viimeisintä päivää. Lauantainen tappio otti koville ja yhdessä sovittiin ettei GM enää vastaa pukukoppimusiikista. Juna ei todellakaan kulkenut eikä Tilipäivä koittanut, Sadasta salamasta puhumattakaan. Tänään äänet lähinnä koostuivat Forssan veljesten kiukkuisita murahduksista samalla kun pojat vetivät foliota nyrkkien päälle…”
 
Kello lähestyy kymmentä ja hallin valot pimenevät. Kotijoukkue suorittaa näyttävän sisääntulon valoshow’n tahdissa: täydet kolme kenttää keltanuttuja on valmiina taisteluun!
 
Kiekko tipahtaa jäähän ja illan hegemoniaottelu on alkanut! Tuomarikaksikko Laamanen - Vuorenmaa on heti alusta alkaen ottelun tasalla ja jakaa armottomia tuomioita; Kanarialintulauma pääsee ensimmäistä kertaa ylivoimalle alle minuutin pelin jälkeen mutta vastustajan veräjänvartija kestää kuin muuri. Tarvitaan vielä useampi maalipaikka ennen kuin kakkosketjussa sähäkästi roolia ottanut Riku pääsee liruttamaan limpun kiekon perukoille. Kädet ilmaan ja 1-0 taululle Pekan ja Holman esityöstä. Vähän tämän jälkeen Late saa kakkosen, syynä myöhästynyt taklaus. Selitykset silmille tulleesta parrasta, veteraanikiekkoiästä ja jarruttamisen mahdottomuudesta eivät auta mutta kotijoukkue kestää ensimmäisen alivoiman. Ja toisen Hegen törkeästi kampittaessa vastustajaa tilanteessa jonka ainoana silminnäkijänä oli toinen raitapaita. Alivoimat selvitetään kunnialla ja Miikakin saadaan hyvään pelivireeseen ensimmäisen erän 17 torjunnalla. Erätauolle jatketaan kotijoukkueen 1-0 -johtoasemassa.
 

Miika joutui paikoitellen melkoiseen kiekkosateeseen.
 
Toinen erä lähtee käyntiin hyvin samanlaisena kuin ensimmäinenkin. Kuumaksi lämmitetty Miika on kuin muuri ja kestää vierailijoiden torjuntayritykset samalla kun pakisto siivoaa maalinedustan. Peli kovenee ja molemmat joukkueet onnistuvat taklaamaan napakasti parikin kertaa - osittain sääntöjen puitteissakin. Ikävämmin tämän saa tuta Jippo joka ensin saa kyynärpään nenänpäähän ja heti perään vääntyneen polven. Taistelun ruumiillistuma joutuukin jättämään leikin kesken syötettyään Villen kanssa Joonaksen 2-0 -johtomaalin. Vastustajan vaihtoaitio alkaa kuumentua - osa käy liiankin lämpöisenä. Toinen erätauko tuleekin hyvään saumaan jotta peli ei lähde aivan kokonaan lapasesta.
 
 
Hege pitää huolen ettei vastustaja pääse kiekkoon. Riku kyttää tilannetta taka-alalta.
 
Hyrylä on siitä mukava paikka joukkueille, että täällä tuomarit eivät haaveile NHL-urasta eivätkä pistä pilliä takataskuun kotijoukkueen tehdessä rikkeitä. Ensimmäinen on erityisesti havaittavissa toisen erän alkaessa kun yli-innokas tuomari ei osoita päätyjen vaihtoja - tähän toki voi vaikuttaa kotijoukkueen reippaasti veteraanitason urheilijoiden suositusikärajat ylittävä keski-ikä sekä ymmärrys siitä että pitkien kiekkojen lomassa vaihtoon ehtiminen käytännön mahdottomuus Kanarialintulauman kotleetikoille. Väittämän toisen puolen havaitsemiseen ei tarvitse kuin vilkaista kotijoukkueen kolmannen erän jäähytilastoja. Kolmas erä käynnistyy kepeästi kun Mika ottaa 2+10min selkään kohdistuneesta taklauksesta. Kentälle tehty tila sopii Holmalle joka kuljettaa kiekon vastustajan puolustusalueelle ja laukoo SheaWebermäisen lämärin ohi vastustajan pöllämystyneen kassarin. Vastustaja päättää kokeilla samaa temppua, nappaa jäähyn ja painaa tasavajaalla 3-1 -kavennusmaalin, lämärillä kuinkas muutenkaan. Tämän jälkeen alkaakin tapahtua ja joukkueiden kuumakallet ottavat jäähyjä tasaiseen tahtiin syinä mm. kampitus, huitominen, laitataklaus, väkivaltaisuus, kiinnipitäminen ja keihästäminen. Toimitsijoiden riemuksi jäähyjen lomassa tehdään vielä maali kumpaankin päätyyn ennen kuin tuomarit viheltävät ottelun päättyneeksi. Kaksi tärkeää pistettä jäävät Hyrylään.
 
 
Holma ja lähes sakon arvoinen tuuletus.
 
Seuraavan kerran Kanarianlintulauma on tulessa perjantaina 25.1 kun joukkue matkaa Esbecon -arenalle Nummelaan ja kohtaa paikallisen HaKi Teamin perjantai-illan koitoksessa. Stay tuned!
 
Tehot:
  • Holma 1+1
  • Sipari 0+2
  • Joonas 1+0
  • Tahvis 1+0
  • Riku 1+0
  • Late 0+1
  • Jippo 0+1
  • Pekka 0+1
  • Juhis 0+1
  • Hege 0+1
 
Jäähyt:
  • Juhis 14min
  • Mika 12min
  • Late 2min
  • Vastustaja 45min
 
Torjunnat:
  • Miika 41, 95.35%
  • Vastustaja 24, 85.71%
 
 
Joomla templates by a4joomla