Kanarianlintujen pre-season jatkui eilen ottelulla tuttua kilpakumppania IHK:ta vastaan. Tasaista vääntöä ja maalivahtien venymisiä sisältänyt peli ratkesi vasta viimeisen erän loppupuolella vieraiden ollessa parempi lukemin 3-4. Kuka teki ensimmäisen maalinsa joukkueen paidassa? Kuka oli ottelun tehomies? Koska IV-divisioonan runkosarja alkaa Vastaukset tähän ja muihin polttaviin kysymyksiin seuraavassa ...

 

Märkä ja pimeä, syyskuinen keskiviikko-ilta ei ole vuoden seksikkäintä aikaa. Poissa ovat lämpimän kesän kaduille tuomat minihameet. Pikkujouluihin ja rookie-kasteeseen on vielä pitkä aika, päättäjäisistä kevään turnauksista puhumattakaan. On vain sadetta, sadetta ja harmautta. Onneksi Kanarianlintujen ottelut Hyrylän Hornankattilassa tuovat piristystä arjen harmauteen. Erityisen aspektin illan otteluun luo se, että Kanarianlinnuilla ja IHK:lla on aivan erityinen viha-rakkaussuhde, onhan Itäisen Helsingin ylpeys osoittautunut yhdeksi Kanarianlintujen kovimmista kilpakumppaneista. Vaikka viime kaudella keltapaidat pyyhkivätkin vierailijoilla lattiaa mennentullen, ei koskaan voi tietää mitä tuleva kausi pitää sisällään.

 

Siirryn lehtereille vähän ennen ottelun alkua. Poissa on viime viikon paikallisottelun yleisöryntäys - tänään paikalla ovat tunnelmaa luomassa ainoastaan joukkueen kovimmat kannattajat. Sehän sopii - eipähän pelaajien tarvitse varoa vierasjoukkueen fanien jäälle heittämiä avaimia jääketjuista puhumattakaan.

 

Molemmat joukkueet ovat saaneet otteluun ainakin paperilla kovan nipun. Kolmen kentän voimin liikenteessä oleva Kanarianlintulauma heittää aloitukseen ketjun Jude - Jupe - Late. "Nooh, antaa poikien näyttää mihin pystyvät kun kuulema olivat IHAN SAIRAASSA TIKISSÄ maanantain treeneissä" toteaa katkeroitunut Esa. Katkeroitumisen syy tosin jää epäselväksi. Ensimmäisen teorian mukaan 40+ -vuotiaalle on paha paikka katkaista napanuora Judesta - toisten mielestä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun herra ei ole aloituskokoonpanossa. Tuttuakin tutumpi pakkipari Tomppa - Stenkko saavat heti ensimmäisessä vaihdossa hien päälle, kun vihollinen karvaa. "Ei meillä ole treeneissä tällaiseen totuttu, että joku tulee häiritsemään jalkakynäilyä", kyräilee Tomppa liukuessaan vaihtoon. Toinen kentällinen, Takareisi-Ville - Esa - Antti pakkeinaan MäenVille ja Fiilis saavat tilanteen vastustajan päätyyn heti ekassa vaihdossa, mutta vastustajan flexaabeli kassari pitää maalin tyhjänä. Myös junnukenttä Joel - Hege - Köpö pakkeinaan Olli ja Jere saavat luotua omat paikkansa ensimmäisten minuuttien aikana. Vihollisellakin on etsikkohetkensä, mutta maalilla Miika koppaa kiekot haltuunsa rauhalliseen tyyliin.

 

Ensimmäien erän ainoina tilastomerkintöinä saadaan molemmille kaksi jäähyä - Kanarianlinnuilta kakkoset Esalle ja Antille. Ylivoimapyöritys ei tuota tulosta kumpaankaan päähän, ja ensimmäiselle erätauolle mennään maalittomasta tilanteesta 0-0.

 

Toinen erä jatkuu ensimmäisen toisintona. Molemmat joukkueet ovat liikenteessä pirteällä jalalla ja tilanteita syntyy tasaisesti molempiin päihin. Vihollinen pääsee kirjaamaan ottelun ensimmäisen maalin toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla, kun kotijoukkueen puolustus on syystä tai toisesta kahvilla. Vastustaja puolittaiseen läpiajoon ja Miika on yllätetty ensimmäisen kerran. Uusi kenttä jäälle ja kiekko taas Kanarianlintujen maalille. Miika sylkee kiekon maalinkulmalle ja Fiilis yrittää purkaa kiekkoa. Ikävä kyllä vastustaja pääsee väliin ja kotijoukkue on äkkiä 0-2 tappiolla. Junnukenttä saa kuitenkin tästä lisää virtaa, ja Hege iskee 1-2 -kavennusmaalin alle puoli minuuttia tästä. Syöttöpiste Jerelle. Ikävä kyllä tämä ei riitä, vastustaja rankaisee ennen erän loppua vielä kerran, ja toiselle erätauolle mennään vihollisen johtotilanteesta 1-3.

 

Toisella erätauolla joukkueen keskuudessa hallitsee harvinaisen rauhallinen tyyneys. Ja miksipä ei - Kanarianlinnut ovat hienoisesti hallinneet ottelua. Vastustaja nyt on vain saanut pari helppoa maalia mutta muuten ottelu on ollut hyvin hanskassa. Rinnalle ja ohi!

 

Kolmannessa erässä kotijoukkue lisääkin hieman potkua, ja heti erän alkuun saatu ylivoima tuottaa tulosta. Esa tarjoilee Fiilikselle, joka laukoo jäätävän rannarin maalille. Antti ohjaa kiekon maaliin, ja tilanne kavenee 2-3 -lukemiin. Kanarianlinnut lisäävät potkua. Olli lähtee nousemaan kohti vastustajan maalia ja puskee kiekon väkisin kassarin läpi maaliin. 3-3 -tasoitusmaali ja mr. Saarisen ensimmäinen maali keltaisessa nutturassa. Rinnalle tultiin, nyt mennään vielä ohi!

Ikävä kyllä myös vastustaja sisuuntuu tästä. Vihollinen saa tilanteen kotijoukkueen päätyyn, puolustus ei saa tilannetta kuriin ja vastustajan maalille jätetty hyökkääjä iskee vastustajan johtoon. Ikävä kyllä tämä katkaisee kamelin selän, eikä tätä johtoa saada enää kurottua umpeen. Ei, vaikka kotijoukkue pelaa viimeiset puolitoista minuuttia ilman maalivahtia. Lähimpänä tasoitusta käy MäenVillen jäätävä veto viivalta. Tolppa kilahtaa, mutta veto kimpoaa väärään suuntaan. Vihollinen on tänään parempi lukemin 3-4. Onneksi Kanarianlinnut saavat revanssipaikan reilun puolentoista viikon kuluttua, kun joukkue ryöstöretkelle Malmille. Kyseessä on viimeinen harjoitusottelu ennen nelosdivarin käynnistymistä. Sarja alkanee näillä näkymin keskiviikkona 15.10.

 

Toimitus yritti aamulla tavoitella mr. Saarista kertomaan kuulumisia ja tunnelmia kauden ensimmäisen maalin kunniaksi. Ikävä kyllä mr. Saarinen oli vähäsanainen puhelimessa, mutta saimme onneksi jotain keskustelusta nauhoitettua. Ladies & Gentlemen - olkaa hyvät!

 

{youtube}ZP25b4GFMpc{/youtube}

 

Päivän tehot:

 

  • Hege 1+0
  • Antti 1+0
  • Olli 1+0
  • Jere 0+1
  • Fiilis 0+1
  • Takareisi-Ville 0+1
  • Esa 0+1
 

Jäähyt:

  • Antti 4min
  • Esa 2min
  • Fiilis 2min
Joomla templates by a4joomla