Kanarianlintulauma vieraili tiistai-iltana Espoonlahdessa kohdaten EsPan. Tiukkaakin tiukempi ottelu päättyi lopulta katkeraan 6-5 -tappioon vastustajan tehtyä voittomaalin vain reilu minuutti ennen loppua. Joukkue kohtaa sunnuntaina vieraissa LT Kings Teamin klo 21.00 Barona Arenalla alkavassa ottelussa.


Klo 20.48 tiistai-iltana vedetään Espoonlahden pukukopin numero kolme ovi tylysti lukkoon. "Kentät on täynnä, loput pelaajat saavat mennä katsomoon kannustamaan", kommentoi joukkueen johto tilannetta. Noh, eipä noita ylimääräisiä tulijoita näyttäisi ihan älyttömästi olevan. Eteläisen Suomen yli pyyhkäissyt lumimyrsky pitää huolen siitä, että Espoonlahteen on normaaliakin pitempi matka.

Sinipaitainen vierasjoukkue lähtee otteluun kahdella kentällisellä, vastustajan kolmea ketjullista vastaan. Heti pelin alusta homman nimi on selvä - ykkönen painaa pelin vastustajan päätyyn ja kakkoskentän "Äly ja Väläys" -pakkipari pitää huolen siitä, että Mr. Lafif saa hien pintaan. Maalitalkoot alkavat reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun "Kuiva putki" Hartikka tekee pelin avausmaalin. Tämän jälkeen maaleja tuleekin tasaisin väliajoin molempiin päihin, ja ottelun ensimmäiselle erätauolle mennään lukemissa 2-2.

Toinen erä on kuin toisinto ensimmäisestä, vastustajan johtaessa kuitenkin toisella erätauolla lukemissa 5-4. Maalit molempiin päihin varsimaisia räkämaaleja, "ilmiömäinen" ohjaus ilmasta pelaajan menettäessä tasapainonsa, vanhanaikainen jonka kassari imaisee Hooverimaisesti maaliin, kenttämestarin erikoisesta syntynyt maali jne. Noh, kaikki lasketaan.

Kolmannessa erässä kanarianlintulaumamme lisää kierroksia moottoriin ja painaa ottelun tasalukemiin heti erän alussa Mr. Hartikan tyylikkäällä yksilösuorituksella. Oululaisen hyökkääjäilmiön pitkä kuiva kausi päättyy tyylikkäästi hattutemppuun ja KaVo on mukana pelissä.

Tasainen vääntö jatkuu lähes koko erän, kunnes vastustaja pääsee karvaamaan kahdella miehellä kiekkoa yksin jätetyltä puolustajalta. Purkuyritys päätyy vihollispuolustajan lapaan. Epäonnistunut lämäri yllättää koko kentällisen pelaajia ja kiekko lipuu harmittavasti vierasjoukkueen maaliin, v ain 1:10 ennen loppusummeria.

 

Vierasjoukkue yrittää vielä lopussa hakea tasoitusta ilman maalivahtia. Tiukka taistelu päättyy kuitenkin lukemiin 6-5, vierasjoukkueen matkustaessa takaisin Tuusulaan tyhjin käsin.

Kanarianlintulauma taisteli hienon ottelun ja kaatui saappaat jalassa. Harvinaista kyllä, torjunnat menivät liki tasan (22-26), ja joukkueen peli oli kokonaisuutena kypsän oloista. Tämä lupaa hyvää, kun TosiPelit (turnaukset) ovat kohta nurkan takana.


Kaksi pistettä ottelusta olisi ollut äärimmäisen tärkeä sarjatilanteen kannalta. Joukkue tullee päättämään kautensa V-divisioonan viidennelle sijalle. "Loppukauden tavoite on voittaa kaksi jäljellä olevaa sarjaottelua ja pelata pari vahvaa turnausta. Ja nauttia kesälomasta".

Lopuksi nimimerkin A. Silmävamma analyysi vaihtoaition nurkasta:

"Lähetään siitä, että taisteltiin hyvin saappaat jalassa kaaduttiin. Vastustaja ei ollut tänään ollenkaan parempi, oltiin pirteämpi osapuoli. Kaaduttiin muutamaan omaan alkoasmaiseen virheeseen, heitettiin kiekko sinne mikä opetetaan jo kiekkokoulussa mikä on NO-NO aluetta eli keskelle oman maalin eteen. Sieltähän se löysi tiensä vastustajan lapaan ja näistä tuon tason pelimiehet kyllä laittaa verkot tötterölle. Anteeksiantamattomia virheitä, se myönnettäköön että kaikki joukkueesta ei ole juniorimyllyä läpi käynyt, eikä ole saanut seuraavan päivän tunnin viivaluistelu rääkkiä, jotta tämä asia ei unohtuisi.

Harmillisesti anettiin vastustajalle lopussa voittomaali. Paikkoja meillä olisi ollut ratkaista peli, mutta tälläkään kertaa ei tehty kaikista paikoista mistä olisi voinut. Harmillisesti hävittiin pari irtokiekkoa vastustajan maaliviivalla, peräänkuulutankin röyhkeämpää maalille menoa.

Tästä nyt ei auta kuin nostaa nokka kohti taivasta, vetää hyvät viimeistelyt keskiviikkona silmällä pitäen sunnuntain vieraspeliä. Toivottavasti saadaan myös sairasosastolta apuja taisteluun.

Loppuun pari kommenttia pelaajien suorituksista.

Tänään oli myös mukava nähdä että #6 ei pelannut itseään juurikaan pihalle hakemalla keskialueen taklauksia, vaan tyytyi käyttämään mailaansa. Herra #6 on kovan läksytyksen jälkeen ottanut opit korviinsa
ja pelasikin kauden parhaan pelinsä.

#37 oli tänään hienoin pettymys liekkö, ei kai vain syttynyt mukaan kun muut rookie toverit olivat poissa. Noh rookie osastolla on tämänkaltainen (http://www.pelicans.fi/pelicans-tv?id=415106) kotimatka  keskiviikkona, jos ei luistin kulje

#14 Niskat jumissa, puudutuspiikin avulla hienon pelin pelasi, teki maskia, raatoi kulmissa ja ajoi maalille. Työmies isolla T:llä.

#4 Pitkätukkainen Juutalainen aivan loistava peli, hankki vastustajalle roppakaupalla jäähyjä, loistavasti pelasi kahteen suuntaan. Antoi taisteluilmeen koko joukkueelle. Teki tärkeitä pisteitä.

#90 Todella varmaa työskentelyä kun kiekot tulivat polvenkorkuisina ja
ylös. Monta hyvää koppia ja piti monesti meitä pelissä mukana. Vastustaja oli hyvin scoutannut Herra Lafifin ja veti paljon alas, joissa
olikin hieman haparointia. Keskiviikkona #90 harjoitteleekin yksityisesti Nupen perhoskoulussa. "

 

Tehot:

  • Allu 3+0
  • Jude 1+3
  • Jupe 1+2
  • Esa 0+2
  • Marco 26 torjuntaa, 81%

 

Joomla templates by a4joomla