| Jääkiekkohauskaa Kisakalliossa |
| Kirjoittanut Kent Laitatoimittaja |
| 18.05.2010 10:40 |
|
Vaikka kausi onkin jo päättäjäisristeilyä myöten paketissa, päätti Kaukasten Voiman Jääkiekon Miesten Edustusjoukkue (tm) ottaa haasteen vastaan ja lähteä läpsyttelemään Kisakallion Urheiluopiston joukkuetta vastaan. Jo etukäteen oli tiedossa, että Kisakallion porukassa tulisi Nooan Arkin lailla olemaan edustettuna molemmat sukupuolet. Tiukkoja lähitaisteluita oli siis luvassa. Florida Panthersin tapaan hallille shortseissa ja sandaaleissa saapunut vierasjoukkue pääsi aloittamaan ottelun erittäin räväkästi, kun Sampo "The Suurin Pudottaja" Mälkiä pudotti varsinaisen pommin siirtäessään sinisissä otelleen KaVon turvallisen tuntuiseen 0-1-johtoon vain kahdentoista sekunnin pelin jälkeen. Koko kevään kestänyt nivusten hoivaaminen oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, sillä Sampo tuntui olevan muutenkin liekeissä. Avausosuman lisäksi mies kirjautti itselleen kaksi muutakin maalia, yhden komean syötön (Tompan hienoon viimeistelyyn), yhden upean oman maalin AaPeen taakse, sekä neljä minuuttia jäähyjä (toimitsijan mieliksi). Ei siis ollenkaan paskempi come-back! Sampon ja Tompan lisäksi ainakin Petra ja Skele ujuttivat pelivälineen vastustajan maalivahdin selän taakse. Vihollisen maaleista taisi vastata lähes pelkästään Saksan kisakoneesta viimeisten joukossa pudonnut Numero Kolmekymmentä (joka oli hammasrivistöstä päätellen Peltosen Villen sukulaismies). Omiensa joukossa pelanneella Teemarilla oli myös monia komeita paikkoja, mutta minkäs teet kun ei taidot riitä! Että semmosta...Eiköhän tää kausi rupee nyt oikeesti pikkuhiljaa olemaan paketissa!
Viimeisen ottelun Virtuaalidiplomit: Lauri Sten |
Viimeisimmät uutiset
-
Historian siipien havinaa
Mauno Kuulapää -
Tukkanuotta
Mauno Kuulapää -
Täällä ei ole mitään nähtävää!
Mauno Kuulapää -
Jäähyväiset Espoolaiselle edustuskiekkolle
Mauno Kuulapää -
Loppu on lähellä!
Mauno Kuulapää